Nopeasti vilkaistuna varsin mukava ja kiva kuva: tarkentunut kukkaan ja sadepisarat näkyvät upeasti. Vasemmassa alakulmassa on kuitenkin jotain, joka saa tämän perfektionistin ihokarvat pystyyn.. Rajausta olisi ehkä voinu harkita uudelleen!
Seuraavana päivänä nappasin ja kokosin kameran käyttökuntoon (latasin akun, laitoin muistikortin ja hihnat paikoilleen, alustin muistikortin ja tutustuin vähän lisää asetuksiin, vaikka olihan Nikon D3100 minulle kamerana jo isäpuolen ansiosta tuttu ja monesti sillä olin kuvannutkin). Otin pari testikuvaa ja videoklippiä enostani jotka onnistuivat ihan normaalisti. Seuraavana päivänä oli pieni järkytys, kun tuntui, etten saa yhtäkään hyvää kuvaa. Joko valo oli huono ja objektiivin valovoima siihen yhtälöön liian huono, joko kuva tarkentui huonosti tai muuten vain joku ei miellyttänyt minua. Olenkohan perfektionisti? Ehkä, mutta se voi olla valokuvauksessa vain hyvä piirre.
Löydän jokaisesta kuvasta jotain huonoa. Vaikka kuinka pitäisin jostain kuvastani, siellä on joku pieni piirre jota vihaan; joku kohta puhkipalanut, jossain kohtaa tarkentunut väärällä tapaa, rajaus/kuvakulma on huono, joku heinän tupsu väärässä kohtaa! Vikoja löytyy vaikka kuinka paljon ja nimen omaan niistä omaottamista kuvista.. Muiden kuvia en katsele läheskään niin kriittisesti kuin omiani!
Pientä kuvaa katsellessa kuva näyttää oikein kivalta ja onnistuneelta, mutta kun kuvan avaa suuremmaksi karu todellisuus paljastuu. Koko kuva on sumea! Pettymys on suuri :<
Nytkin otan kuvia kerralla noin sata, joista julkaisukelpoisia on ehkä viisi ja löydän niistäkin jotain vikaa. Mutta ehkä se onkin juuri se valokuvauksen suola, joka lisää intohimoa harrastustaan kohtaan ja kehittää kuvaajaa kuvaajana jatkuvasti paremmaksi tämän pyrkiessä parempaan? Ehkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti